Hei,

Mä olen Minna

Neuloja, suunnittelija ja taiteellinen johtaja Minsku Knitsin ja Hele Designin taustalla.

MinskuKnits syntyi hullusta unelmasta vuonna 2009 tai 2010. Tuolloin sen saattoi tuntea nimellä Neuloosi.net, ja se oli pieni blogi, jossa vaihtelevasti jaoin omia neuleitani.

Vuosien aikana Neuloosi.net hautautui muiden juttujen jalkoihin (vaikkei neulominen loppunut) kunnes 2020 uupumukseni myötä aloin virittää harrastukeni kertomisesta myös muille ja Neuloosi.net vaihtui MinskuKnitsiin.

Taannoin vastasin kysymyksen ”Miten kauan olet neulonut ja jakaisitko kuvan ensimmäisestä neulomuksestasi?” seuraavasti:

”Kun minä aloin neulomaan, ei filmiä tuhlattu käsitöiden kuvaamiseen. Muistan neuloneeni alakoulussa ja kolmannen luokan kuvassa minulla oli itseneulottu villapaita päällä.”

Totuus kuitenkin on, että tuosta villapaidasta osa oli toteutettu neulekoneella, resorit ja etukappale olivat minun käsialaani. Voi kun löytäisin tuon kuvan ja sen ihanan neonvihreä-oranssin villapaidan!

Ohjeiden seuraaminen on ollut minulle haastavaa. Paljon mieluummin olen suunnitellut ja luonut itse. Pidin tätä aiemmin vikana ja puutteena, nykyään ymmärrän sen kauneuden ja voiman.

 

Neulesuunnittelija Minna Hele<br />

VUOSIA, siis oikeasti vuosia, tai jopa vuosikymmeniä olen miettinyt, miten elätän itseni käsityölla. Muistan vuonna 2008 – neuloosi.net’in syntyaikoihin – kun kysyin tuttavilta, missä ammatissa he minut näkisivät ja ihana Sari sanoi jo tuolloin, että käsitöihin se liittyy.  Syksyllä 2022 ihana Anja vahvisti tätä niin, etten enää voinut jättä huomiotta. Niin kauan matkani kesti.

Tuohon matkaan on mahtunut paljon itsesyytöksiä, suorittamista, pyrkimistä, suosiosta kilpailua, uupumusta, lapsia, avioero, talousvaikeudet. Tuon viimeisimmän uupumuksen jälkeen ymmärsin viimein, että minun on kuunneltava itseäni jos haluan elää onnellisena, tyytyväisenä ja aitona itsenäni.

Siitä syntyi Minsku Knits ja yritykseni Hele Design Oy. Nyt olen kokopäiväinen käsityöyrittäjä, tarjoillen perinettä nykypäivän ihmisille ja luoden yksinkertaisen tyylikkäitä neuleita perinneneuleiden rinnalle.

Suunnittelijana minut tunnistaa juurieni kunnioittamisesta ja sen yhdistämisestä nykypäivän suosikkineuleisiin, luonnonmukaisista materiaaleista ja rakkaudesta, intohimosta sekä kunnioituksesta tekemiseen ja käsityöhön.

ps. Perinnekäsityökärpänen on tullut verenperintönä äidiltäni, käsityöläiseltä ja perinneintoilijalta, mutta se onkin jo toinen tarina!

Minna Hele Karjalaisneuleita

Kuva Tuire Haverinen / Ylä-Karjala

MinskuKnits Neuleohjeet

Neuleohjeet

Lempo Jumalatar

Lempo Artesaanilangat

Neuleyhteisö<br />

Suomen paras neuleyhteisö

Neulevaikuttaja Minna Hele<br />

Neulevaikuttaja