Lempo Artesaanilanka
Lempo on lankaa, jolla on tarina. Jokaisen vyyhti kertoo omaa tarinaansa, olemalla uniikki, aivan kuten jokainen neulojakin.
Jokainen väri on rakkaudella tehty, ei kopio tai toisinto toisesta. Jokainen vyyhti on keskenään erilainen, mutta toisten kanssa yhteensopiva.
Emme tee reseptin monistamista vaan värjääminen on meillä luovuuden juhlaa, ja tarjoammekin aitoa uniikkia taidelankaa.
Lempo artesaanilanka on
syntynyt neulojien iloksi!
Lempo artesaanilanka on neulomiseen ja villaan kohdistuvan rakkauden intohimon tuumiillistuma – Jumalainen lanka, joka saa inspiraationsa suomalaisuudesta, perinteistä ja maisemasta ja kietoo neulojansa ja pitäjänsä pehmeään, lämpimään syleilyyn.
Lempo Terapia
Lempo Terapia tuo värien kautta tyyneyttä, inspiraatiota, piristystä, keskittymiskykyä ja energiaa.
Lempo Jumalatar
Kotimaisen mytologian jumalattaret heräävät henkiin tässä upean kiiltävässä kotimaisessa kampalangassa.
Lempo Paitasetti
Lempo – paitasetin avulla näyttävät kaksiväriset neuleet muuttuvat monivärisiksi taideteoksiksi, jotka herättävät ihastusta.
Lempo Elämänilo
Elämänilo on tehty tuomaan juurikin iloa sinun elämääsi. Väriä, lämpöä ja iloa jokaiseen päivään.
Lempo -artesaanilanka on syntynyt rakkaudesta ja intohimosta neulomiseen, perinteeseen ja käsillä tekemiseen. Rakkaudesta itsetehtyyn vaatteeseen, jonka voimme tuottaa kestävällä, ekologisella tavalla itsemme iloksi ja ylpeydeksi ja se kestää vuodesta toiseen.
Lempo on lanka sinulle, joka rakastat neulomista, haluat niin neulomisen kuin käyttämisen olevan kestävää, ekologista, uniikkia.
Lempo tuo myös näyttävän, monivärisen kirjoneulonnan aloittelijankin saataville. Lempo -artesaanilanka avulla näyttävät kaksiväriset neuleet muuttuvat monivärisiksi taideteoksiksi, jotka herättävät ihastusta.
Mistä nimi Lempo tulee?
Lempo tulee suomalaisesta perinteestä ja kansanuskosta. Kristinusko on antanut rakkautta kantavalle lemmolle pelottavan merkityksen ja liittänyt sen paholaiseen. Kuten moni muukin naisiin liittyvä – jopa neulominen.
”Lempo, naispuolinen jumala ja uskomusolento. Voimallinen valloittaja, rakkauden eli lemmen henkilöitymä. Arvaamaton ja joillekin pelottava ja paha.”
Värjääminen on aina yllätyksellistä, opettaa meille nöyryyttä ja iloa, kontrollista vapautumista. Lempo on meille jumalallisen pehmeä ja rakas.
Merino ja suomalainen villa käsi kädessä
Joka puolella maailmaa on menossa paikallisen tuotannon ja villan esiinmarssi. Elämme globaalissa yhteisössä, joten voimme yhtä aikaa rakastaa molempia – tuotua ja paikallista, joilla molemmilla on oma arvonsa.
Jokainen Lempo vyyhti on käsin rakkaudella värjätty. Värjään pieniä, max 5 vyyhdin eriä, joista jokainen on uniikki, ihan kuin me ihmisetkin.
Ekologisuus kulmakivenä
Lempo -artesaanilangan ja siitä neulomisen kulmakivenä on ekologisuus ja kestävä kehitys.
Käytämme korkealaatuisia materiaaleja, jotka kestävät kulutusta ja käyttöä vuodesta toiseen ja sukupolvelta toiselle.
Monet langoistamme ovat konepestäviä ja siten helppohoitoisia nykyajan ihmiselle.
Langoillamme on tarina, joka juurruttaa sinut neuletyöhön ja tulee mieleen kun puet ja käytät ihanaa neulettasi.
Mitä ekologinen värjäysprosessimme pitää sisällään?
Käyttämämme happovärit ovat saaneet valmistusmaassaan ympäristösertifikaatin,
eivätkä ne sisällä raskasmetalleja, jotka ovat yleisiä happovärien kiinnitysaineena.
Kierrätämme myös värjäysvedet, emmekä turhaan happamoita luontoa vaihtamalla vesiä
jokaisen värjäyserän yhteydessä.
Mikä on ekologinen happoväri?
Käyttämissämme ekologisissa happoväreissä ei ole raskasmetallijäämiä. Niiden pesun ja valonkesto on loistava.
Miksi merino ja kotimainen villa?
Näiden kahden vastakkainasettelun aika on ohitse. Voimme globaalissa maailmassa valita, kumpaa haluamme käyttää.
Molemmissa on omat hyvät puolensa ja käyttöominaisuutensa. nautitaan niistä!